lauantai 13. heinäkuuta 2013

Virkattu pefletti

Juhannuksena uudistettu  mökkisauna suorastaan huutaa uusia peflettejä. Aikamme mietimme millaisia ja mistä materiaalista tekisimme ja lopulta päätimme kokeilla hamppulankaa. Tässä ensimmäisenä valmistuneessa lasten versiossa on käytetty hamppu-puuvillasekoitusta. Pehmeä ja kiva lanka virkata. Pinta on vähän vohvelimainen, sillä tarkoituksena on jossain vaiheessa värkätä myös vohvelipyyhkeet. Kuvio söi yllättävän paljon lankaa, siksi tästäkin tuli kaksivärinen, vaikka alunperin oli tarkoituksena tehdä yksivärinen.

Ei kun saunomaan! :)




.




torstai 11. heinäkuuta 2013

Kimaltava piippa


 Ale-laarista löytyi Novitan Sädettä ja Bambua, jotka vielä väreiltään passasivat kivasti yhteen. Kaupassa ei vielä tullut mieleen, mitä langoista tekisin, mutta pitihän niitä silti ostaa;) Yllättäin värit ja kimaltelu miellyttivät Kummityttöä, joka saikin uuden piipan. 

Ei ihan hellekelien hattu, mutta syksymmällä ehkä ainakin autoillessa toimii, vaikka vähän rei'ikäs onkin. Koristeeksi laitettiin virkattu kukka, jonka keskelle suuri nappi väriä antamaan. 

Bambua kului liki kerä, Sädettä hädin tuskin puoli kerää, vaikka kaksinkertaisella tein koko pipon. Nyt pitäisi vielä keksiä käyttöä loppulangoille, näitähän kun piti tietysti varoiksi ostaa enemmän kuin yksi kerä.. 









maanantai 8. heinäkuuta 2013

Lyhyet sukat

Tennarisukan ohjeella tehdyistä sukista tuli vähän tossumaiset, kun lankana oli Puro batik. Ihanan pehmeät ja mukavat joka tapauksessa, vaikka tennareihin eivät ehkä ihan mahdukaan;) Malli on kuitenkin kiva ja nopea tehdä, joten näitä saattaa tulla tehtyä vielä pari paria lisää ohuemmasta langasta. Ylemmän kuvan sukka on neulottu sileänä neuleena, alemmassa on tehty ohjeen mukainen mallikuvio, joka tuli epäilyistä huolimatta yllättävän hyvin esiin myös monivärilangassa.


keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Virkattu huivi

Kaksinkertaisesta Miamista virkattu lapsen huivi. Pinkki on saajan ykkösväri, sitä tasoittamaan laitoin harmaata. Toivottavasti miellyttää;) Malli on monin osin muunneltu, mutta perusohje on jostain kirjahyllyn virkkauskirjasta, joka tosin juuri nyt näyttää olevan teillä tietymättömillä.. Lisään nimen kunhan paikallistan kirjan:)




maanantai 1. heinäkuuta 2013

Pandapoo

Pikku Apulainen tarvitsi vähän lämpimämmän vaatteen kesäiltoihin, joten Pikkusisko laittoi koneen surisemaan ja ompeli fleecehaalarin, joka sai nimekseen Pandapoo ;) Käyttäjä näyttäisi olevan tyytyväinen lopputulokseen ja etenkin mökkisaunan jälkeen Pandapoo on aina saatava päälle;)






Muuta kivaa

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...