maanantai 29. joulukuuta 2014

Miesten kämmekkäät

Miesten kämmekkäitä kaksin kappalein. Näidenkin ohje on Novitasta (lehti Kevät 2014), lankana Nalle. Lahjaksi menivät nämäkin. Mallia on hieman muutettu, lähinnä pituuden osalta. Pituutta lisäsin sekä ennen peukaloa että sen jälkeen.




sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Neuletakki

Tämä neuletakki tuli joulupaketista, Isoäidin tekemä. Lankana on Novitan Kaisla ja ohje on viime kesän Novitasta.

Lahjansaaja oli itse valinnut mallin ja värit ja oli lopputulokseen erittäin tyytyväinen :)



Reunukset ovat kolmiväriset ja ne on kudottu ainaoikeana.





lauantai 27. joulukuuta 2014

Merenkulkijasukat

Lahjasukkiin etsittiin jotain kivaa mallia miesten sukkiin ja aika nopeasti valinta kallistui Merenkulkija-sukkiin. Malli on nätti ja kivaa vaihtelua pelkkiin sileisiin sukkiin. Saaja oli myös hyvin tyytyväinen uusiin sukkiinsa. Lanka on 7 veljestä ja malli löytyy täältä.






maanantai 15. joulukuuta 2014

Huivi ja sukat

Tämä huivi on loistoesimerkki työstä, joka on muutoin valmis, mutta viimeistely puuttuu. Lanka on luullakseni Novitan Puro. En ole varma nimestä, mutta jokunen vuosi sitten oli myynnissä. Malli on myös Novitasta, vuodelta jotain.. Koko tekeleen olemassaolo oli jo unohtunut, kunnes Isoäiti törmäsi siihen eräänä päivänä ja päätti päätellä langanpäät ja ottaa huivin käyttöön. Huivi sopii siis loistavasti tuohon meidän omanlaiseen KyJy-projektiin, jossa piti saattaa valmiiksi keskeneräisiä töitä :)
Sukat ovat menossa joululahjaksi, joten niistä ei vielä sen enempää. Sopivat vain kivasti tuohon syksyiseen kuvaan.





torstai 11. joulukuuta 2014

Joulupuuhia

Joulu pääsee yllättämään tänäkin vuonna, jo pelkästään joulukuu tuli aivan nurkan takaa.. Mutta ehkä jotain lahjaväkerryksiä ehtii saada ajoissa valmiiksi, muut saavat suosiolla odottaa aikaa aaton jälkeen :) Tässä kuitenkin viime viikonlopun satoa.

Pikku Apulaisen uusi hiirulainen sai oitis nimen Piippi. Kudottu hiiri oli kivan nopsakka valmistaa, vaikka ompeluosien näpertely vaatikin vähän kärsivällisyyttä :)




Pikku Apulainen itse askarteli lumiukkoja. Lunta kun ei näille leveysasteille ainakaan vielä ole saatu, pitää tyytyä massapalloukkoihin. Mutta näistä tuli kyllä hauskasia.


Lumenkaipuusta tuli varmaan myös tarve askarrella lumihiutalekoriste ikkunaan. Tässä vaiheessa hiutaleet odottavat sokeriveden kuivumista. Ajateltiin ensin pelkän silityksen riittävän, mutta kovasti menivät hiutaleet mutkalle ja kuprulle jo ennen kuin niitä ehti mihinkään ripustaa, joten päädyttiin kuitenkin tärkkäämään. Koko tärkkäyspuuha oli meille uutta, joten saa nähdä mikä on lopputulos.. ;)











tiistai 2. joulukuuta 2014

Viidakkoeläinsukat

Kummassakin sukassa on sama lanka, vain eri kerästä. Lopputuloksena on hämmentävän erinäköiset sukat.. Mutta kai näitä voi parina käyttää. Hyvä puoli sukissa on se, että vaikka käyttää kengissä, ei lanka nukkaannu vaan näyttää pysyvän siistinä.

Kuvien stailaus on Pikku Apulaisen käsialaa :)





maanantai 24. marraskuuta 2014

Lisää lumiukkolapasia

Pikku Apulaisen lumiukkolapaset saivat jatkoa, kun myös Serkkutyttö ja Serkkupoika saivat omansa. Pienimmissä koristelut on tehty pistoilla helmien sijasta, mikä ei muuten ollut ihan helppo tehtävä reilun 1-vuotiaan kokoisissa lapasissa.. Kovasti ovat kaikki uusista lapasistaan tykänneet :)

Linkki ohjeeseen on aiemmassa lumiukkolapaspostauksessa.




sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Käsivarsikudontaa

Tämä vähän epäilytti ensin, mutta näytti hauskalta ja nopsalta, joten piti kokeilla. Varastossa ei ollut paksunpaksua lankaa, joten tein nelinkertaisella langalla. Tämä on mielestäni ihan kiva, etenkin sisällä pidettäväksi. Takin päällä ulkona käytettäväksi tekisin ehkä paksummasta langasta. Ajattelinkin testata sellaisen, kunhan ehdin lankakauppaan joku päivä :)






sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Lumiukkolapaset

Nämä ovat Pikku Apulaisen sanoin "tosi ihanat, isoäiti!" Eli Pikku Apulainen on hyvinkin tyytyväinen uusiin lumiukkolapasiinsa. Kärjet ovat vähän lintassa, kun ei lapasia ehditty blokata ennen käyttöönottoa. Mutta eipä tuo näytä tahtia haittaavan :)

Ohje lapasiin löytyy täältä.

Villatakki on käytössä jo kolmatta vuotta. Vaikka tuo ainaoikein-neule oli vähän hermojaraastavan hidasta, niin malli on ollut erittäin näppärä käytössä. Eivät menneet hukkaan puikkojen heilutteluun käytetyt tunnit :)





sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Raitapolvarit

Pienen koululaisen uudet raitapolvarit. Pinkki on aina takuuvarma valinta ja tässä langassa se kulkee kivasti harmaan eri sävyjen kanssa. Lanka on 7 veljeksen raita.

Sekä saaja että tekijä tyytyväiset, eli langalle täydet pisteet väreistä :)





lauantai 1. marraskuuta 2014

Pienen pojan kypärämyssy

Tämä pieni poika ei pidä hatuista. Ei mistään, mikä laitetaan päähän. Kaikki lentää kaaressa pois päästä niin nopeasti, kuin pienillä käsillä irrottaminen vain onnistuu :) Tämä kypärämyssy antanee lämmön lisäksi vähän lisähaastetta pois kiskomiseen, etenkin kun sen saa puettua takin tai haalarin kauluksen sisään. Ainakin vielä kuvausvaiheessa kypärä näytti miellyttävän enemmän kuin pipot ja hatut, joten ehkä tämä toimii.

Lankana on pehmeä Novitan Bambu ja ohje on jostain aiemmasta tämän vuoden Novitasta.






maanantai 27. lokakuuta 2014

Kauluri ja joulumuffinsseja

Tästä kaulurista tuli yllättävän suosittu. Näin kuvan ja linkin ohjeeseen jossain Facebook-ryhmässä ja päätin kokeilla. Pinta on ihanan yksinkertainen, ainoa haaste oli selvittää ranskankielinen ohje :) Yllättätävän hyvin suoriuduin ja onneksi oli ohje myös englanniksi, niin saattoi tarkistaa oliko ymmärtänyt edes likimain sinnepäin :)

Väri on lempparini ja nappi-ideasta pidän myös. Tällekin tosin kävi niin, että löysi tiensä parempaan kotiin, joten pitää tehdä itselle uusi.. Onneksi on tuota lankavarastoa ja samaa keltaista lankaa vielä pari kerää, eli ei hätää :)

Ohje löytyy täältä.










Joululeipominen korkattiin jo kolmisen viikkoa sitten pipareilla. Nyt testattiin piparkakkumuffinsseja, joissa on päällä pähkinä-mantelitoska. Aivan taivaallisen hyviä! Kannattaa kokeilla! Nam!

Ohje oli oikeasti kakulle, mutta päätimme kuitenkin paistaa taikinan muffinsseina. Ohje löytyy kirjasta Herkullista joulua.





lauantai 25. lokakuuta 2014

Syyspipoja

Ensimmäisiä jäätyneitä lätäköitä, on ne aina yhtä ihania! Miten ihana on se ääni kun jää risahtelee kengän alla ja kauniin näköisiä nuo jäätyneet lätäköt ovat myös.



                                                     Sekä äiti että tytär uusissa pipoissa



Tyttösen pipo on tehty 7 veljeksen jämistä ja mukana on myös muutama raita "ihanaa" Novitan Jiveä  :) Tuli kyllä aika hauskan näköinen pipo ja sopii rapsakoihin ja kuuraisiin aamuisin.


Oman piponi lanka on Gjestalin Bris ja koostumus on minulle uusi eli 50% villaa ja 50% soijaa. Mutta oli mukava lanka kutoa eikä kutita päässä. Malli on hyvin yksinkertainen jotta tuo nätti raidoitus pääsisi oikeuksiinsa.


Oli kyllä kaunis ja aurinkoinen aamu ja vielä jäljellä hieman syksyn ihania värejä puissa :)

Huivi

Valmistuihan tämäkin lopulta.. Viimeiset kymmenen kerrosta antoivat odottaa itseään ja sen jälkeen blokkaaminen. Mutta sain itseäni niskasta kiinni ja huivin valmiiksi :) Nyt on ensimmäinen joululahja päättelyä myöten klaari. Olen jopa hiukan ylpeä itsestäni, sillä yleensä teen noita joululahjojen viimeisiä kerroksia ja päättelyitä vielä aattoyönä.. Tänä vuonna on ainakin yksi työ vähemmän odottamassa tuona yönä :)

Ohje on Ravelrysta ja löytyy täältä.








perjantai 17. lokakuuta 2014

Heijastinpipo


Pikku Apulaisen heijastinpipossa on lempiväriä fuksiaa ja sen kaverina harmaata heijastinlankaa. Lanka heijastaa yllättävän hyvin, vaikka kuviin ei jostain syystä tuota heijastusta onnistuttu saamaan. Pitää varmaan seuraavaksi harjoitella kamerankäyttöä :) 

Ohje n. 5-6 -vuotiaan kokoiseen pipoon löytyy alta.






 Tässä vielä ohje : )


Langat 7-veljestä (pohjaväri) ja Red Heart Reflective (heijastinlanka), pyöröpuikko ja sukkapuikot nro 6.

Luo 72 s kahdenkertaisella 7-veljestä-langalla.

Neulo 2o 2n joustinneuletta

5 kerrosta pohjavärillä

5 kerrosta heijastinlangalla

5 kerrota pohjavärillä

5 kerrosta heijastinlangalla

5 kerrosta pohjavärillä

5 kerrosta heijastinlangalla.

Vaihda työhön pohjavärin lanka ja aloita kavennukset; neulo 16o, 17. ja 18. o yhteen, toista kolme kertaa kerroksen aikana. (Seuraavalla kerroksella kavennus tehdään neuloen 16. ja 17. silmukka yhteen, seuraavalla kerroksella 15. ja 16. silmukka jne.) Neulo pohjavärillä yhteensä viisi kerrosta ja toista kavennukset joka kerroksella. Vaihda työhön heijastinlanka ja jatka kavennuksia kuten edellä. Neulo heijastinlangalla viisi kerrosta. Vaihda vielä langaksi pohjavärin lanka ja jatka kavennuksia kunnes jäljellä on 4s joka puikolla, neulo silmukat 2o yhteen. Katkaise lanka ja pujota se viimeisten 8 silmukan läpi ja päättele lanka hyvin.

torstai 16. lokakuuta 2014

Chevalier-lapaset

Talvi lähenee vääjäämättä, samoin tarve lapasille. Näihin lapasiin törmäsimme joskus nettisurffaillessa ja niitä oli vaan pakko koittaa. Ensimmäiset valmiina, kahdet eri väriset jo puikoilla tulossa :) Malli on kiva tehdä ja ohje löytyy täältä.




keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Pöllölapaset

Nämä lapaset piti aikanaan antaa kummitytölle ja päättelyä vaille valmiiksi ne tulivatkin, jopa peukalot oli paikallaan. Jostain syystä tuo päättelyhomma jää usein odottuttamaan itseään.. Kummitytölle lapaset ei enää mahdu, mutta onneksi löytyi toinen ottaja, nyt kun lopulta sain ne pari langanpäätä pääteltyä ja pöllöt kiinnitettyä ;)




tiistai 7. lokakuuta 2014

Väripolvarit

Tämä lanka veti kovasti puoleensa, mutta samanaikaisesti vähän kauhistutti, tulisiko pinnasta aivan hirveä värikaaos.. Lopputulos on omasta mielestä yllättävän kiva. Vähän näistä tulee peppipitkätossumainen fiilis, mutta takuuvarmasti sukat saavat aina hymyn huulille, kun ne kiskaisee jalkaan :)








Muuta kivaa

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...